Okei, otsikko saattaa kuulostaa dramatisoinnilta, mutta ajatus on surullinen. Lauantaina oli viimeinen pt-tunti vähään aikaan. Uskon, että olen oppinut Marikalta kaiken millä pystyn itse jatkamaan yksin eteenpäin.
Lauantaina otettiin seca-kehonkoostumusmittaus. Ensimmäistä kertaa ainakin 3 vuoteen (varmasti pidempäänkin) sisäelinten ympärillä oleva epäterveellinen viskeraalimen rasva on normaalin rajoissa! Siis aivan mahtavaa!
Rasvaprosenttini oli jotain n. 28%. KuntoPlussan mukaan: Karkeasti arvioiden naisilla rasvaprosentin olisi hyvä olla 21–36 %:n ja miehillä 8–25 %:n välillä.
Tämä tarkoittaa sitä, että rasvaprosenttini alkaa olla normaali. Toki tässä ei ole otettu pituutta huomioon, mutta onneksi ollaan tuon suosituksen puolessa välissä.
Pt-tuntien loputtua itselleni jäi tavoitteeksi painoindeksin ja vyötärönympäryksen normaaliksi saaminen. Kummassakaan ei ole paljoa jäljellä. Aion keskittyä syömään enemmän hedelmiä ja kasviksia. Kesällä niiden syöminen jäi aika vähälle, mikä on sinänsä erikoista, koska olin kuvitellut, että niitä juuri tulee syötyä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Join a pole competition they said, it'll be fun they said
Ja niin se olikin!! Aamulla lähti suunta kohti Raumaa ja Walimon tankotanssikisoja. Eilen oli pakattu kasa eväitä ja kaikki tavarat kahtee...
-
Osallistuin eilen Lukujonossa.fi :n järjestämään #Pottermaratoniin. Tarkoituksena oli lukea vuorokauden sisällä mahdollisimman paljon mitä...
-
Flunssa. Sama homma oli about vuosi sitten, olin kuukauden pois urheilusta flunssan takia. Voisi melkein laittaa saman ensi vuoden kalenteri...
-
Dieettiviikko 3 - Päivät 17-23 Apua tässä vaiheessa on tapahtunut niin paljon, etten ole ehtinyt kirjottaa. Kuluneella viikolla oltiin si...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti