perjantai 4. tammikuuta 2019

It's not stress that kills us, it is our reaction to it.

Ihana huomata että joulun loma oli selkeästi stressitön kun tuntu että melkee kaikki duunijutut unohtu sillon. Tää viikko on sit taas asia eriksee. Asuntolainan lisäksi stressiä nostattaa selkeesti kahden projektin deadline tammkkuun lopussa. Toisessa tehdään vielä muutoksia eri tahojen toimesta ja juuri kun ollaan saamassa edelliset tehtyä niin tulee jo seuraavat. Kaikki pitää tietenkin saada tosi nopeesti valmiiksi.

Nyt on jo toinen päivä putkeen (viikon kolmannesta päivästä) kun en vaan saa aikaa lähteäkseni salille tai rauhoittua illaksi kotiin. Läppäri kulkee kotiin viikonlopuksi. Stressinhallinta alkaa rakoilee ja sen huomaa jo työkaveritkin. Yks totes eilen että 'oot ihmeen hiljanen' kun kävin asioita ja keskusteluja päässäni läpi.

Talouselämä on listannut artikkelissaan vinkkejä taltuttaa stressi.

"1. Sosiaaliset verkostot
Vahvat sosiaaliset verkostot auttavat saavuttamaan emotionaalisen tasapainon ja hallitsemaan ahdistumista. Sosiaalisten verkostojen tärkeys korostuu etenkin silloin kun ympäröivä stressi kasvaa vauhdilla. Ystävät ja läheiset auttavat myös vapauttamaan ”hyvän olon” hormoneja serotoniinia ja oksitosiinia, jotka auttavat puolestaan kortisolitasojen hallinnassa. Sosiaalinen kanssakäyminen parantaa myös etuaivokuoren toimintaa, joka säätelee tunteita ja auttaa mietittyjen päätösten teossa. "

Totta, onneksi kotona on joku puolueeton kelle purkaa tilannetta. Kunhan ei vain stressi tartu.

"2. Tule tietoiseksi 
Mindfulness on sana, joka on pyörinyt jo jonkin aikaa julkisuudessa. Stressiä voi tietoisesti pyrkiä hallitsemaan tietoisuudella, jonka kautta voi keskittyä siihen, mitä juuri nykyhetkessä tapahtuu ennemmin kuin ärsyyntymällä tai katumalla menneitä tai tulevia asioita. Mindfulness ei välttämättä poista taustalla olevaa stressiä mutta sen avulla stressikehän voi saada keskeytettyä hallitsemalla tietoisesti omia stressin aiheuttamia reaktioita. "

Aluksi se silti yllättää. Ehkä tämäkin tiedostamimen auttaa purkamaan stressiä.

"3. Tilanne hallintaan 
Tunne kontrollin menettämisestä on yksi suurimmista stressin aiheuttajista. Pahimmillaan avuttomuus jättää meidät täysin rikkinäisiksi. Kontrollin tunnetta voi laajentaa niin työelämässä kuin yksityisessäkin elämässä itsestä välittämällä sekä etsimällä hyödyllisiä kumppanuuksia. Pienetkin päätökset, kuten päätös ryhtyä kuntoilemaan enemmän voi saada positiivisen kontrollin tunteen aikaiseksi. 

Onneksi tiedän että nyt on kiire ja myös esimies sen ymmärtää.

 "4. Fyysinen aktiivisuus 
Fyysisellä aktiivisuudella voi suoraan vähentää liiallista kortisolia, joka tunnetaan ”taistele tai pakene” hormonina. Kortisolin tarkoitus on tuottaa lisää energiaa tarjolle stressaaviin tilanteisiin, joten liikunnalla tämän energian määrää voi vähentää. Ylimääräistä kortisolia voi kehittyä esimerkiksi työpaikan ongelmien tähden. Liikunnalla kortisoli vähenee, mutta samalla myös todennäköisyys ylipainoisuuteen, diabetekseen ja aineenvaihdunnan häiriöihin pienenee. Liikunta parantaa myös aivotoimintaa, joka tukee itsesääntelyä. "

No mites ehdit sinne salille ku hommat kaatuu päälle?

"5. Vältä alkoholia ja lohturuoka-ansoja
Alkoholi ja lohturuoka voivat tuntua tuovan hetkellisen helpotuksen stressiin, mutta niillä on pitkäaikaisia negatiivisia vaikutuksia hyvinvointiin. Paljon kaloreita ja rasvaa sisältävät ruoat torjuvat kyllä kortisolia, mutta ne kasvattavat riskejä useille muille sairauksille. Alkoholi voi myös vähentää stressin ja ahdistuksen tunnetta, mutta siinä on riskinä sairauksien lisäksi se, että alkoholi voi muuttua ”helpoksi ratkaisuksi”, johon tartutaan aina stressin yllättäessä, mikä voi aiheuttaa lisää ongelmia tulevaisuudessa."

Voisin viettää tipattoman tammikuun.

"6. Ei oikoteitä 
Tietoisuus siitä, mikä stressiä aiheuttaa, on ensimmäinen askel, mutta samalla täytyy ymmärtää, että mikään yksittäinen pikakeino ei poista stressiä. Stressiä ja ahdistusta voi vähentää useilla, edellä mainituillakin toimenpiteillä, mutta oikotietä onneen ei ole, vaan stressin hallinta vaatii jatkuvuutta."

No kiva, kiitti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Join a pole competition they said, it'll be fun they said

Ja niin se olikin!! Aamulla lähti suunta kohti Raumaa ja Walimon tankotanssikisoja. Eilen oli pakattu kasa eväitä ja kaikki tavarat kahtee...