keskiviikko 2. tammikuuta 2019

An empty room is a story waiting to happen, and you are the author.

Uusi vuosi, täytyy häpeäkseni todeta että en ehtinyt lukea kaikkia lukemattomiani kirjoja. Sain jouluna pari uutta jotka tavallaan sotkivat sen kun en viikossa ehtinyt edes alottaa. Joku voisi sanoa että näitä ei lasketa, mutta kun kesken oli vielä yksi jota en ollut saanut loppuun.
Joululoma meni tosi nopeasti vaikka jouduin muutaman tunnin tekemään töitäkin. Niitä tuli satunnaisesti tehtyä silloin kun ehti, ilman että olisi keskittänyt kaikki yhteen päivään. Vuodenvaihde kun herätti kaikki projektit.
Tähän vuoteen on hyvä lähteä uuden asunnon omistajina! Vaikka emme sitä vielä ole sisältä edes nähneet saati maksaneet senttiäkään niin asunto on meidän. Muutto syksyllä ja nyt voi rauhassa keskittyä miettimään muuttoa, sitä miten sisustamme ja valitsemme että kummasta huoneesta tulee ns. Pelihuone, ja miten laitamme telkkarin ja sohvan järjestykseen.
Asunnon parveke on länteen päin joten vielä näkyy auringonlaskut. Edessä ei suoraan ole taloa mikä on hyvä, mutta parvekkeista tulee kokonaan lasitetut eli hieman näkösuojaa pitää sinne keksiä.







Kaikki inspiraatiokuvat täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Join a pole competition they said, it'll be fun they said

Ja niin se olikin!! Aamulla lähti suunta kohti Raumaa ja Walimon tankotanssikisoja. Eilen oli pakattu kasa eväitä ja kaikki tavarat kahtee...