Yllätin itseni tulemalla salille jo ysin aikoihin, viime kerrasta on aikaa kun olen käynyt noin aikaisin. Olin jo unohtanu mite rauhallista aamusaleilla on, erityisesti lauantaisin!
Treeni kulki paremmin kuin viime viikolla, sumokyykyt tuottaa edellee päänvaivaa mutta muuten ei ärsyttänyt yht paljon ku viime viikolla. Ehkä toi loman alkaminen on vähä rauhottanut. Vaikka tällä viikolla tehtiin yli 40 tuntia hektistä työtä nii hienoo huomata että osaan jättää sen tietokoneen ääreen.
Videolla otteita päivän treenistä. En ole koskaan kuvannut salitreenejä ja oli aika jännä huomata että mitä virheitä tekee vaikka kuinka yrittää täydellisyyttä. Sinänsä hyvä että näkee itsekin eikä tarvitse valmentajaa/kaveria siihen viereen kertomaan että polvet on päin prinkkalaa tai että loppupuristus jää tekemättä (niin kuin se videoilla jää). Ehkä ensi kerralla sitten muistaa senkin ja saa tehokkaamman treenin (y).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti