perjantai 23. helmikuuta 2018

Vanha ystäväni lankku

Lankuttaminen, mikä ihana tapa parantaa kestävyyttä. Tutustuin lankkuun ollessani n. 13-14 vuotias fudistreeneissä. Silloin en aluksi pitänyt siitä kunnes opin tekniikan. Nyt näin lankun uudestaan monen vuoden jälkeen. Tilanne oli kuin olisi tavannut ex-poikaystävänsä samassa kassajonossa. Pakko olla siviili, vaikka sisällä kiehuu ja polttaa ja tekisi mieli vaihtaa jonoa mutta ei voi koska en halua olla se joka luovuttaa ensin. Kestävyys on tiettyyn pisteeseen asti kuitenkin vain korvien välissä. Se on kuitenkin vain muutama minuutti kun pitää tiedostaa toisen olemassaolo.

Salitreenit "tositarkoituksella" on minulle uutta. Aluksi, kun kokeilin itse, se tuntui kuin speed dating kierrokselta jolloin lennät pöydästä toiseen tutustumaan uusiin ihmisiin. Nyt olen saanut jutun päästä kiinni. Kaikille aloittaville, suosittelen ammattilaisen apua. Vanha fudisvalmentajan 10 vuotta sitten antamat ohjeet eivät auta kun tekniikka on kehittynyt ja olet itse todennäköisesti huonommassa kunnossa. Salin ammattilainen, personal trainer, toimii samalla tsemppaajana mutta ei päästä liian helpolla. Saa nauraa kunhan ottaa tosissaan. Kummankaan aikaa ei kannata tuhlata ilman syytä.

Eniten olen yllättynyt tässä parin viikon pt-tuntien jälkeen, miten hauskaa salilla on, sitten kun sinne pääsee. Pt-tunti on mahdollisuus päästä pois ryhmäliikuntatunneilta "raskaaseen" työhön. Lainausmerkeissä siksi, etten väitä etteikö ryhmäliikunta olisi raskasta. Uskokaa pois, olen ollut ties millä attack ja combat tunnilla ja luullut pyörtyväni. Salilla on erilaista, on oikeasti jopa kiinnostavaa tuntea miten takareisi palaa kun kyykkäät sadatta kyykkyä tai miten hienoa on kun et enää "steppaa" ja tärise hullusti käsipainoja nostaessasi. Ilman pt:tä, minun itsekriittisyydelläni, olisin lopettanut ensimmäiseen yritykseen koska olin niin pettynyt etten onnistunut.

Sain myös ruokaohjelmani tällä viikolla. Syötävää on ja PALJON. Tavoite on syödä n. 2400 kaloria päivässä, tällä hetkellä olen päässyt vain 2000 vaikka kuinka yritän mutta maha tuntuu ottavan vastaan. Kännykkä-appit auttavat tässä, on miljoona eri versiota minne on ladattu reseptejä valmiiksi ja saa jopa luoda omia. Se myös muistuttaa syömään ja juomaan riittävästi. Kaikki maailman pikadieetit olen unohtanut jo, vaikka niitäkin olen harkinnut. Nyt tehdään elämänmuutosta, enkä aio lintsata.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Join a pole competition they said, it'll be fun they said

Ja niin se olikin!! Aamulla lähti suunta kohti Raumaa ja Walimon tankotanssikisoja. Eilen oli pakattu kasa eväitä ja kaikki tavarat kahtee...