Camilla Läckbergin Jääprinsessa, lojunut hyllyssä ainakin 4 vuotta, oli yllättävä mutta puolessa välissä ennalta arvattava dekkari. Ainakin jos on dekkareita yms. salapoliisiromaaneja ennenkin lukenut, juoni kulki tavanomaisesti. Kirja onkin kyseisen sarjan avausosa, joten odotan että myöhemmät osat olisivat parempia.
Seuraavaksi on aloitan Sara Blædel Unohdetut tytöt. Toivottavasti saan sen helmikuun aikana luettua.
Syy miksi oikeastaan alotin blogin, ilman "hei tämä olen olen olen tämä on uusi blogini"-aloitusta, on lupaus itselleni kirjallisesti, että pidän lupaukseni. Aion lukea kaikki kirjat hyllystäni. Tämän lisäksi, niin kuin alussa mainitsin, aion päästä elämänmuutoksessani eteenpäin.
Viime syksynä liityin salille, asuttuani ulkomailla huomasin, että olin siellä lihonut 20-30 kg. Tämä siksi näin epätarkasti koska en ollut käynyt vaa'alla pitkään aikaan ennen lähtöäni.
Yksin saleilu ei ole kuitenkaan tuottanut tulosta. Maanantaina palkkasin itselleni personal trainerin. Toivon, että hänen avullaan pääsen tavoitteisiini. En ole koskaan ollut laiha, aina sopiva. Nyt päätin että tänä kesänä on minun vuoroni näyttää hyvältä bikineissä. Tähän vielä haluaisin lisätä, en ole koskaan ollut epävarma kehostani vaan hiljaisesti hyväksynyt sen. Ensimmäisellä pt-tunnillani en päässyt helpolla. Mentiin suurin osa tunnista naama irveessä, yli 100 kyykkyä tangon kanssa enkä vieläkään pysty kävellä kunnolla vaikka tästä on jo pari päivää. Entisenä urheilijana tiedän että alku on aina hankalin, joten tiedän että tästä pääsee yli. Kesällä sitten en enää kärvistele yli vuorokautta treenin jälkeen. Pienet tavoitteet pitävät homman mielenkiintoisena. Seuraavaksi kävelen kunnolla loppu viikolla. Viikonloppuna ryhmäliikuntaa ja tiistaina taas salille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti