lauantai 15. joulukuuta 2018

Our greatest glory is not in never falling, but in rising every time we fall.


Niinhän sitä luulis. On masentavaa olla salilla ja yrittää kyykätä vain huomatakseen ettei jaksa samalla lailla kuin ennen. Tai vääntää etureisiä ja joutua laittamaan puolet painoista verrattuna edelliseen kertaan. Kuinka kauan kestää että voima ja kestävyys palautuu entiselleen? Siinäpä motivaatiota. Sanotaan että voi mennä kuukausia että kunto palaa. Masentavaa.

Tälläisiä fiiliksiä ensimmäisen oman treenin jälkeen uuden saliohjelman kanssa. Pidin jalkapäivän ja kyykytkin tuotti jo tuskaa. Onneksi salilla ei ollut paljoa porukkaa niin sai tehdä suht rauhassa ja pääsi tekemään aina seuraavaa kun pystyi. Pieni lohtu. Lankutuksen jaksoin. Ei kai tässä muu auta kuin suunnitella seuraavan viikon treenit. Ja sitä seuraavan. Ja sitä seuraavan. Tarvitsen uuden treenikalenterin.

Viikko aikaa jouluun ja meillä sisu hoitaa imuroinnin kun vain vähän avittaa ja nostaa mattoja ja tuoleja pois lattialta niin se saa vetää rauhassa ympäri olkkaria. Pian (ensi syksynä) se saa uuden talon mihin tutustua. Aiomme ostaa asunnon. Niin huvittavaa kuin se onkin, tässä on tullut iso ryöpytys aikuisen elämään (vaikka vieläkään ei jakseta imuroida itse).

On tutkittu annuiteetteja, korkoja, marginaaleja, käyty katsomassa jopa enemmän kuin yhtä asuntoa ja todettiin että uudiskohde on paras. Ainoa mielipide mikä voi olla tätä vastaan on se että emme ole nähneet kämppää vielä. Kuitenkin olemme pyydettäessä saaneet kaikki pohjapiirustukset mitä on tullut mieleen. Kasasin vinkkejä kodinostoon:

1. Kysele tyhmiä
Ensimmäisen kodin ostajana ei voi olettaa että tietää kaiken ostosta. Aina kun tulee uusi termi niin varmista että tiedät mitä se tarkoittaa.

2. Älä usko kaikkea mitä kiinteistövälittäjät sanovat.
Mukavan välittäjän huomaa aina ja heidän kanssaan on parempi tehdä yhteistyötä. Tämä on vaikuttanut meidän asunnonvalintaan huomattavasti.

3. Kysy myös "leikki"pankeista.
Voit yllättyä millä tavalla he yrittävät saada sinut puolellesi.

4. Pidä järki ja intuitio mukana
Jos joku asia tuntuu huonolta niin se todennäkösesti on.

5. Ole avoimin mielin
Jos asunnossa ei ole 10+ check merkintää, se ei tarkota etteikö se ole hyvä asunto. Voi olla että täydellistä joutuu etsimään pitkään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Join a pole competition they said, it'll be fun they said

Ja niin se olikin!! Aamulla lähti suunta kohti Raumaa ja Walimon tankotanssikisoja. Eilen oli pakattu kasa eväitä ja kaikki tavarat kahtee...