Viikon treenit on tehty, ollu aikamoine viikko! Edelliseltä viikolta jäi yksi salitreeni väliin joten hoidin sen maanantaina alta pois alta sillä seurauksella että tuli vain yksi vapaapäivä tälle viikolle.
Passiivisuusmerkinnöistä yritän edelleen päästä eroon, harmillista vain kun ne tulevat aina kun olemme pitämässä kokousta töissä.
Tämän viikon toistot:
4. sarjoissa 11-11-11-11
3. sarjoissa 11-11-12
2. sarjoissa 11-12 tai 13-14 riippuen aloitustoistoista
Pikkuhiljaa on tottunut jo noihin treeneihin, ei tarvitse lukea enää lapusta ohjeita niin paljoa. Kuitenkin tuntuu välillä että olisi ikuisuus siitä kun on tehnyt edellisen kerran treenin vaikka pyrin tekemään joka toinen kerta toisen.
Ensi viikolle päätin jo ohjelmaa niin on helpompi pitää kiinni siitä.
Maanantaina puistojooga ja ehkä lenkki (riippuen joogan kestosta)
Tiistaina sali pt:n kanssa
Keskiviikkona lenkki
Torstaina sali + lenkki
Perjantaina lepopäivä
Lauantaina sali
Sunnuntaina lepopäivä
Tiistaina seuraava punnitus. Eilen vaaka näytti tasan 90 (!!!) ja jännityksellä odotan että mihin suuntaan se lähtee siitä. En ole varmasti painanut alle 90 kuin 4 vuotta sitten. Katotaan koska tulee ensimmäinen kasilla alkava luku.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Join a pole competition they said, it'll be fun they said
Ja niin se olikin!! Aamulla lähti suunta kohti Raumaa ja Walimon tankotanssikisoja. Eilen oli pakattu kasa eväitä ja kaikki tavarat kahtee...
-
Osallistuin eilen Lukujonossa.fi :n järjestämään #Pottermaratoniin. Tarkoituksena oli lukea vuorokauden sisällä mahdollisimman paljon mitä...
-
Flunssa. Sama homma oli about vuosi sitten, olin kuukauden pois urheilusta flunssan takia. Voisi melkein laittaa saman ensi vuoden kalenteri...
-
Dieettiviikko 3 - Päivät 17-23 Apua tässä vaiheessa on tapahtunut niin paljon, etten ole ehtinyt kirjottaa. Kuluneella viikolla oltiin si...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti